• Peltomaisema
    Peltomaisema
  • Pellon kyntöä
    Pellon kyntöä
  • Järvimaisema
    Järvimaisema

Yritysinfo

Rantalan tilan historiaa tunnemme vuodesta 1926. Tila on ollut olemassa jo 1800-luvulta lähtien, sillä se on yksi Liperin kunnan kantatiloista. Nykyisen päärakennuksen on alunperin rakentanut Heikki Hiltunen. Hän osti tilan yhdessä veljensä Oton kanssa vanhemmiltaan 27.12.1926. Veljekset jakoivat alkuperäisen tilan puoliksi ja Heikki sai nykyisen Rantalan tilan sisältävän puolikkaan.

Me, Tähtelän perhe, ostimme tilan Heikki Hiltusen perikunnalta vuonna 2000. Hirsirunkoinen päärakennus on rakennettu 1925-1926. Samoihin aikoihin lienee rakennettu kolmiosaisen aitan hirsiosa. Muita rakennuksia pihapiirissä on pienehkö navetta-talli-puimala -rakennus sekä maakellari.

Tilalla on harjoitettu perinteistä maanviljelystä. Peltoja on vuosikymmenien varrella metsitetty. Tällä hetkellä Rantalan tilan koko on noin yhdeksän hehtaaria. Siitä noin viisi hehtaaria on koivu- ja sekametsää. Viljelykäytössä olevaa peltoa on noin puolitoista hehtaaria. Kun ostimme tilan, pelto oli vuokrattu ja sillä kasvoi kauraa.

Me aloitimme puutarhatuotannon keväällä 2004, kun vuosien harrastus täydentyi puutarhurin papereilla P-K:n Aikuisopistosta. Työllistymisen ohella haaveena oli, että saisimme vanhan, perinteisen maatilan heräämään jälleen henkiin. Paikka on valittu aikanaan huolella; maa on hyvää ja kivetöntä, kasteluvettä saadaan järvestä ja kesäisin aurinko hellii loivaa rinnepeltoa aamusta iltaan. Kunnostamme rakennuksia ja pihapiiriä perinteet mielessämme, joten sieltä löytyi sitten myös yritysidea.


Alta löytyvästä linkistä voit kuunnella Pohjois-Karjalan radion tekemän haastattelun 04/2007.