Tervetuloa tutustumaan suomalaisen puutarhakulttuurin historiaan!

Vuonna 1949 Nils Erik Wickberg kirjoitti:

”Usein kuulee valitettavan, että meillä on niukalti rakennusmuistomerkkejä jo Ruotsiin ja Tanskaankin verrattuna. Kummako se, kun teemme kaikkemme hävittääksemme perintömme. Tämän pienen, syrjäisessä Euroopan kolkassa, epäsuotuisissa ulkonaisissa olosuhteissa eläneen kansan vuosisataisia luomuksia ei tarvitse hävetä. Sen sijaan on täysi syy hävetä sitä itsetyytyväistä öykkärimentaliteettia, joka ilmenee vähäisimmästäkin aiheesta.”

Kun Suomessa on suhtauduttu rakennusperinteeseen halveksuen, häveten ja tuhoten, on selvä, että suomalainen puutarhaperinnekin on ollut kovilla. Onneksi viime aikoina kehityksen suunta näkyy muuttuneen. Vanhoja rakennuksia ja rakennusmiljöitä on jälleen alettu arvostaa, kunnostaa ja vaalia. Vielä on kuitenkin paljon tehtävää puutarhaperinteen osalta. Rakennus ja sitä ympäröivä luonto tai puutarha ovat kokonaisuus. Niitä ei pitäisi erottaa toisistaan, vaan niiden tulisi tukea toisiaan. Muoviset puutarhatontut ja vesialtaat pissivine poikineen eivät kuulu perinteisen suomalaisen torpan pihaan sen enempää kuin heinäseipäät modernin tiilitalon pihapiiriin.

Alla olevista linkeistä pääset lukemaan PDF-tiedostoina Suomen puutarhaperinteen kehittymisen perusasioita. Tietolähteinä on käytetty lukuisia vanhoja ja uudempia kirjoja, lehtiä sekä nettisivuja. Tärkein tietolähde Suomen puutarhaperinteestä on ollut Suomen Kotiseutuliiton 2005 julkaisema kirja "Puistot ja puutarhat, suomalainen puutarhaperinne". Kirja liittyi samana vuonna vietettyyn Euroopan rakennusperintöpäivään, joita vuonna 2005 vietettiin otsikolla Puistot ja puutarhat.

(Lataa Adobe Reader, mikäli PDF tiedostot eivät aukea.)